|
|
|
|
Tammelan Martat ry
Olemme 70-vuotias perinteikäs ja samalla uudistuva, aikaansa seuraava, yhdistys Lounais-Hämeessä. Kokoonnumme noin kerran kuukaudessa teemallisiin marttailtoihin ja tapaamisiin. Järjestämme mukavia retkiä ja kursseja mm. ruoanvalmistukseen, käsitöihin ja puutarhaan liittyen.
Tammelan Martoissa on mukana monen ikäistä ja näköistä sakkia. Jokainen tuo omalla panoksellaan, taidoillaan ja persoonallaan vauhtia toimintaamme. Meistä kaikki eivät osaa neuloa sukkaa, keittää hyvää kahvia saati pitää kotiaan siistinä, mutta olemme innokkaita oppimaan.
Tule siis mukaan toimintaamme, niin sinulla on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa. Marttatoiminta on uuden oppimista ja yhdessä tekemisen riemua!
Toimintaan pääset mukaan tulemalla marttailtaan. Katso Ajankohtaista ja Yhteystiedot -linkit. Osallistu, viihdy ja vaikuta!
|
|
Tammelan Martat, iloa ja toimintaa!
|
|